|
Piharemontti vanhaa vaalien
Vaikka
joutuisit kaatamaan huonokuntoisia, liian suuriksi
ja varjostaviksi kasvaneita puita ja uudistamaan
risuuntuneita pensaita, varo hävittämästä vehreyttä
ja runsauden tuntua. Pyri säilyttämään mahdollisuuksien
mukaan pihalla säilyneet hedelmäpuut, koristepensaat
ja perennat. Osa niistä voi olla jopa talon
ikäisiä.
Varmista
pihaa remontoidessasi, että tontin valumavedet
kulkevat oikeaan suuntaan ja että talon perustukset
pysyvät kuivina. Tasoita myös vuosien aikana
pihaan syntyneet kosteat painanteet, joissa
kasvit ja nurmikko menestyvät huonosti.
Nurmikko
on pihapiirin tärkeä tyyliseikka pienenäkin
alana, samoin perennapenkki sisääntulon yhteydessä.
Tyylin mukainen terassiratkaisu on maltillisen
kokoinen ja matala, mahdollisesti julkisivusta
irrallinen puuterassi tai laatoitettu alue,
jonka näkösuojaksi on istutettu koristepensaita.
|