|
Pihan pinnat talon tapaan
Kulkuväylien
ja oleskelualueiden pinnoitteina käytettiin 60-70-luvuilla
etenkin kaupunkipihoilla paljon suuria, paikalla valettuja
betonilaattoja, ja myös polkulinjaukset perustuivat
usein laattakokoon. Nykyisin näin suurten laattojen
hankkiminen on vaikeaa ja kallista, mutta lähelle
alkuperäistä henkeä pääset käyttämällä mahdollisimman
suurikokoisia betonilaattoja ja ryhmittelemällä neliön
muotoisia laattoja tarvittaessa neljän blokkeihin.

Koska
laatoituksen rooli on merkittävä tämän aikakauden
pihoissa, etsi sen väri talon yksityiskohdista, jotta
talo ja piha liittyvät hyvin yhteen. Katon väri näkyy
heikosti pihalle, joten hyvä lähtökohta on esimerkiksi
tehosteena usein käytetty tummanruskea laudoitus,
joka erottuu tarpeeksi selvästi tiiliseinästä, mutta
samalla täydentää sitä.
Hyvä
valinta on esimerkiksi sileäpintainen Betonilaatta,
jonka koko on 418 x 418 x 80 mm. Sen pariksi pintaa
elävöittämään sopii hyvin
Iso Sauvakivi. Hiekanruskea väri 106 keventää
tiilen tummuutta. Yhdistä kivet ruutuladonnaksi siten,
että suorakaiteen muotoiset sauvakivet kehystävät
neliön muotoisia betonikivä. Rajaa laatoituksen reuna
ruskeilla nurmikon
reunakivillä. Korostuksiin ja polkuihin sopii
tumma tai musta liuskekivilaatoitus.

Valitse
muureihin laatoituksen värinen tai tummempi lohkottu
Muurikko-muurikivi
ja rakenna tarvittaessa portaat nurmikon reunakivistä
sekä laatoitukseen käyttämistäsi betonikivistä.

Terassin
materiaaliksi käy betonilaattojen ohella mainiosti
myös kyllästetty tai lämpökäsitelty puu, jonka sävy
sopii talon muihin puuosiin. Vaihtelua pihan selkeään,
jopa karuun ilmeeseen saat helposti yhdistämällä istutusalueisiin
kenttäkiveystä.
Päällystä
talon seinänvierus Rantakivillä.
Levitä sen alle suodatinkangas estämään maakerrosten
sekoittumista. Siisti pensaiden alustat esimerkiksi
Pähkinänruskealla
Koristekatteella. Käytä yksityiskohtien korostuksiin
ja piharuukkujen katteeksi Punainen
Graniitti Puutarhahiekkaa. sekä Tiilimurskakatetta.
|