|
Reunukset
tekevät pihasta jäsennellyn ja kiveyksestä viimeistellyn
näköisen. Nurmikon ja istutusalueen rajaa ei enää
tarvitse kantata, kun reunus estää nurmikkoa leviämästä
istutuksiin. Keski- ja pienikokoisilla kivillä tehty
kiveys myös alkaa purkautua ajan myötä helposti
ilman reunakivien tukea.
Liimattava
betonireunakivi
sopii esimerkiksi kiveyksen ja asfaltin rajalle.
Niitä valmistetaan kolmea eri korkeutta ja suoran
lisäksi myös sisä- ja ulkokaarteisiin.
Upotettava
betoninen nurmikonreunakivi sopii rajaamaan
kiveyksen ja istutusalueet tai hiekkakäytävät ja
nurmi- ja istutusalueet. Upotettavasta kivestä on
valikoimissa kolme eri korkeutta, joista kahta matalinta
voidaan käyttää myös lappeellaan.
Myös
graniittisia
reunakiviä on tarjolla monen sävyisinä sekä
liimattavina että upotettavina erilaisilla viisteillä
ja pintakäsittelyillä viimeisteltyinä.
Graniittiset
reunuskivet ovat perinteisiä reunakiviä monikäyttöisempiä.
Sekä reunusaitakivillä että kuutiokivillä voit rajata
alueita ja niistä syntyy myös yhden kivikerroksen
matala muuri. Reunuskivet asennetaan aina maakosteaan
massaan.
Tarjous:
PIHASUUNNITTELUN
OPAS Kotipuutarhan
tilaajalahjana!
|